![]() |
|||||||||||
![]() |
|||||||||||
![]() |
|||||||||||
| Luomu brändiksi Kuule Oy sai MMM:n valtionavustuksen kehittämälleen hankkeelle "Luomu brändiksi ja kauppaan". Viestintäpainotteinen hanke tähtää siihen, että luomu olisi teollisuudelle helpompi käyttää, kaupalle helpompi myydä ja kuluttajalle helpompi ostaa. Hankkeessa luodaan Luomubrändille yhtenäinen, erottuva persoonallisuus ja selkeä merkintätapa. Yksivuotinen hanke alkoi kesäkuussa, mutta luomuala on Kuulen konsulteille tuttua jo kevään 2009 työpajatyöskentelyn ja alalle laaditun viestintästrategian pohjalta. Nyt alkanutta hanketta ovat rahoittamassa sekä ETL että PTY. Olemme vahvistaneet tässä projektissa joukkoamme: luomuasiantuntija MMM Marja-Riitta Kottila tekee töitä sekä Kuulelle että EkoCentrialle. Toimintaamme ohjaa tässäkin hankkeessa kuluttajan kuuleminen ja business-ajattelu. |
|||||||||||
|
Lasten ja nuorten terveyttä tuettava kaikin keinoin Eduskunta on 21.6. 2010 hyväksynyt tupakkalain muutoksen, jonka tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön loppuminen ehkäisemällä erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista. Kuule Oy:n tutkija ja viestintäkonsultti Sanna-Mari Salomäki iloitsee lakimuutoksesta. Hän oli jäsenenä työryhmässä, jonka suositukset vaikuttivat painavasti muutokseen. Sanna-Mari Salomäki on tutkimustyössään kymmenen vuoden ajan perehtynyt nuorison alakulttuureihin, tupakoimattomuuden edistämisen näkökulmasta. Seija Kurunmäki toimi asiantuntijajäsenenä alkoholimainonnan rajoituksia selvittäneessä työryhmässä, joka jätti muistionsa 3.6. 2010. Tämän työryhmän työn lopputulosta on arvosteltu, koska siinä ei juurikaan tehty konkreettisia parannusehdotuksia lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin suojelemiseksi. Asiantuntijalausumassaan Seija Kurunmäki huomautti tutkimusnäytön ohittamisesta. Kuule Oy:n työ lasten ja nuorten terveyden hyväksi jatkuu. |
![]() |
||||||||||
|
Sosiaalisen median keskusteluista voi oppia Kaikki ottavat nyt haltuun sosiaalista mediaa. Monet ongelmoivat, miten siellä esiinnytään, luodaan asiakassuhteita tai kuunnellaan sidosryhmiä. Kuulella on kokemusta siitä, miten etsiä sosiaalisesta mediasta tärkeät keskustelut ja tiivistää niiden sisältö käytännön viestinnässä hyödynnettäväksi paketiksi. Sosiaalisen median keskusteluja voidaan tarkastella monella tasolla. Kuulen tekemä kvalitatiivinen analyysi erittelee, millaiset asiat ja arvot aiheen ympärillä vaikuttavat. Se kertoo millä viesteillä, sävyillä, kanavilla ja puhemiehillä on parhaat edellytykset tulla kuulluiksi. |
![]() |
||||||||||
![]() |
|||||||||||
|
Virkistävää kesää! Kuule lomailee heinäkuun ajan. Jos erityisen kiinnostavaa ja kiireellistä viestittävää ilmenee, voi kesälläkin soittaa Seija Kurunmäelle 0400 460894. Toivottavasti sinullakin on mahdollisuus virkistävään lomaan. Jos liikut Päijät-Hämeessä, tervetuloa leppoisille pullakahveille idylliseen kesäkahvilaan. Seinillä on myös Anne Leppäsen taidetta. Kevar-kahvila löytyy Asikkalasta, osoitteesta Kurhilantie 270, 6 km Vääksystä nelostietä pohjoiseen ja sitten 3 km Lammin suuntaan. Palataan elokuussa! SeijaKurunmäki Anne Leppänen Sanna-Mari Salomäki Elina Antila |
|
||||||||||
| www.kuule.fi | Jos et halua uutiskirjettä jatkossa niin laita viestiä | ||||||||||
![]() |
|||||||||||