Anne Leppänen
Olen viihtynyt tutkijana eri ympäristöissä 25 vuotta. Näen, miten todellisen tiedon lisääminen voi hyödyttää asiakasta ja miten tietoon voi päästä käsiksi.
Tutkimustoimistoissa työskennellessäni erikoistuin kvalitatiivisiin tutkimuksiin. Niiden menetelmät kehittyvät, mutta tavoitteena on kuunnella ja ymmärtää ihmisiä syvimmin.
Mainostoimisto McCannissa pääsin sisään tutkimuksen ja mainonnan tekemisen viha-rakkaussuhteeseen. Rakkaussuhde painottuu, kun tutkimus toteutetaan luovan suunnittelun ruokkimiseksi eikä kritisoimiseksi. Oman toiminimen puitteissa perehdyin yhä tarkemmin brändien rakentamiseen tutkimusaiheena ja semiotiikkaan näkökulmana.
Olin kuusi vuotta BNL Euro RSCG:ssä viestinnän tutkijana ja konsulttina. Viestintätoimistossa näkyy se räiskyvä mediamylläkkä, jossa jokainen asia ja konsepti joutuu kilpailemaan huomiosta. On tärkeää valita ja hioa viesti terävimmilleen, jotta se huomattaisiin. Siinä tarvitaan tutkimusta; sen kuulemista, mikä ihmisille merkitsee ja minkä äärelle he viitsivät pysähtyä. Haluan auttaa pysäyttämään sellaisten asioiden äärelle, jotka ovat aitoa hyvinvointia tuottavia.
Tutkimuksellinen ote on osoittautunut hyväksi pohjaksi fasilitointityöhön. Siinäkin kuunnellaan ja autetaan osallistujia löytämään olennainen.
|
Piirrän ja maalaan nykyisin niin paljon, että muut harrastukset jäävät varjoon.
|
|
|
|